Usein sanotaan, että työt saattavat seurata vahingossa myös kotiin. Aina tämä ei kuitenkaan ole huono juttu, sillä esimerkiksi graafisen suunnittelijan koti saa ja sen tuleekin heijastaa asujansa työtä! Vaikka inspiraatiota on mahdollista löytää netistä, töistä, verkosta, sosiaalisen median kanavilta, ystäviltä, työkavereilta tai yksinkertaisesta ympärillä olevasta elämästä, tulee oma koti sisustaa juuri oman mielen mukaan. Ideana ei siis ole ihastuttaa naapuria tai anoppia, vaan tärkeintä on, että omasta kodista tekee sen näköisen kuin siitä itse haluaa tehdä.
Rullatapetilla uutta ilmettä graafisen suunnittelijan kotiin
Sen lisäksi, että graafisella suunnittelijalla on jo omasta takaa inspiraatiota ja ammattitaitoa, kodin sisustamiseksi tarvitaan tietysti oikeat työvälineet. Vaikka graafiset suunnittelijat tekevät usein työtä erilaisten kuvioiden, mallien ja värien kanssa, työnkuvaan ei yleensä kuulu sisustamista. Työ toki auttaa oman kodin ilmeen uusimisessa, sillä monella graafisella suunnittelijalla on varmasti silmää myös sille, miltä oman kodin tulee näyttää.
Yksi helppo tapa muuttaa kodin ilmettä pienellä vaivalla on sisustaa värikkäillä rullatapeteilla, jotka ovat kuin seinän taustakuvia eri väreissä ja jotka voivat esimerkiksi tehosteseinänä tehdä huoneesta täysin erilaisen muuttamatta sieltä mitään muuta. Rullatapettien hyvänä puolena on se, että voit sisustaa niillä kotona juuri niillä väreillä ja kuvioilla, joista itse pidät. Jokaista huonetta ei myöskään tarvitse sisustaa samalla tapetilla, vaan voit leikitellä erilaisilla ilmeillä riippuen siitä, mikä huone on kyseessä – kokeile esimerkiksi makuuhuoneessa lämpimän seesteistä tapettia ja keittiössä taas sähäkämpää ja rohkeampaa tyyliä.
Tilaa tapetit suoraan verkosta
Monet graafiset suunnittelijat tekevät pitkää päivää ja saapuvat väsyneinä kotiin. Pitkien ja hektisten työpäivien jälkeen energiaa ei välttämättä jää siihen, että juoksisit tapettikaupasta toiseen edes löytämättä sitä täydellistä väriyhdistelmää tai kuviota. Kotitapetti-verkkokaupasta löytyy tähän ongelmaan ratkaisu, sillä voit selata näppärästi satojen eri rullatapettien valikoimaa vaikkapa ruokatunnilla.
Omat suosikit on helppo tallettaa toivelistalle, josta ne löytyvät myöhempää katselukertaa varten. Lisäksi, jos et osaa millään valita kahden tai useamman eri rullatapetin välillä, voit tilata kotiisi myös edullisen tapettinäyteen, jonka avulla saat paremman kuvan siitä, miltä kyseinen tapetti tulee kotisi seinällä näyttämään. Kätevän laskurin avulla voit lisäksi laskea, kuinka paljon rullatapettia tulet tarvitsemaan kutakin seinää varten. Mittaamalla seinän korkeuden ja leveyden senttimetreinä Kotitapetti laskee puolestasi tarvittavan rullatapetin ja liiman määrän.
Jos rullatapettien asentaminen ei ole tuttua hommaa, mutta tykkäät tehdä itse omin käsin, löydät Kotitapetin verkkosivuilta myös selkeät DIY-asennusoppaat, joiden vaiheita askel askeleelta seuraaminen tekee sinustakin taitavan sisustajan. Ehkäpä omin käsin tapetointi voi auttaa sinua löytämään uutta inspiraatiota myös töihin!
Rullatapettien hintatakuu: Aina edullisin hinta
Rullatapettiostokset sujuvat Kotitapetin verkkokaupassa turvallisesti, sillä saat kaikille tapeteille hintatakuun. Hintatakuun ansiosta voit olla varma, että saat ostamasi tuotteen kaikkein edullisimpaan hintaan, ja mikäli löydät saman tuotteen jostakin muualta edullisemmin, Kotitapetti tarjoaa tuotteen samaan hintaan. Näin helppoa ja turvallista rullatapettien ostaminen verkossa voi olla!
Jos rullatapetin valinnassa esiintyy silti vaikeuksia, voit tutustua itsenäisesti Kotitapetin sivuilta löytyviin inspiroiviin blogikirjoituksiin. Löydät Kotitapetin verkkosivuilta myös hyödyllisiä vinkkejä tapetoinnin aloittamiseksi ja oikeanlaisen tapetin valitsemiseksi, mutta mikäli jokin jää vielä mietityttämään, Kotitapetin asiakaspalvelu vastaa kysymyksiin sähköpostilla ja puhelimella.